Euroopan nälkäkriisi ja kehitysapu

Kirjoitin 18.3.2012 Euroopan mahdollisesti tulevasta nälänhädästä. Kirjoituksessa ennustelin Länsi-Euroopan lähivuosikymmenien kehitystä – en niinkään lähivuosien.

Nyt Punainen Risti varoittaa Eurooppaa nälkäkriisistä. ”Miljoonilla eurooppalaisilla on jo nyt niin vaikeaa saada ruokaa pöytään, että Euroopan olisi syytä varautua samankaltaiseen liikehdintään kuin Pohjois-Afrikassa viime aikoina on ollut, järjestö varoittaa.”

Samaan aikaan Euroopan unioni on maailman suurin kehitysavun antaja ulkomaille: unionin ja sen jäsenvaltioiden osuus maailman virallisesta kehitysavusta on yli 50 prosenttia. Sen antaman avun määrä oli 53,8 miljardia euroa vuonna 2010.

Länsi-Eurooppa on ollut jo ainakin kaksi vuosikymmentä Japanin ohella maailman nopeiten taantuva eli hitaimmin kasvava suuri talousalue. On mahdollista, että tulevaisuudessa EU säilyy maailman suurimpana kehitysavun antajana, mutta samaan aikaan kehittyvien ja kehitysmaiden on annettava ruoka-apua Länsi-Eurooppaan maailman vakautta uhkaavan nälkäkriisin lievittämiseksi maailman suurimman ruoka-avun saajan Pohjois-Korean tapaan.

Tavoitteena on nostaa kehitysapu 0,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Suomi ja muu EU on sitoutunut tämän tavoitteen toteuttamiseen. Osa EU-maista on jo tavoitteen saavuttanut. Suurimmille kehitysavun antajille on yhteistä se, että näiden maiden kansantaloudet ovat kokonaisuutena (kotitaloudet, julkinen sektori, yritykset) maailman velkaisimpia. Bruttokansantuotteen keksimääräisellä kasvulla vuosikymmenien yli mitattuna ne ovat myös maailman hitaimpia kasvajia eli nopeimpia taantujia. Samoin julkiset sektorit näissä maissa ovat maailman suurimpia. Pitemmälle tulevaisuuteen katsottaessa juuri nämä samaiset maat ovat potentiaalisimpia nälkäongelman uhreja.

Kiina kasvattaa osuuttaan maailman kehitysavusta. Tällä Kiinan kehitysavulla ei ole kuitenkaan mitään yhteistä eurooppalaisen kehitysavun kanssa. Kiina antaa kehitysapua puhtaasti liiketaloudellisin perustein. Kiina on iskenyt silmänsä Afrikan raaka-aineisiin ja erityisesti ruoan tuotantoon Afrikassa. Tällä se pyrkii ennen kaikkea turvaamaan oman raaka-aine- ja ruokahuoltonsa kaikissa olosuhteissa.

Nälkä hakeutuu aina sinne missä ongelmat ovat jo ennestään suurimmat. Jos ja kun ruoasta kilpaillaan tulevaisuudessa entistä enemmän, heikoin jää vahvempien jalkoihin. Heikoin näistä on Länsi-Eurooppa, joka on viime vuosikymmenien aikana vähentänyt omaa ruoan tuotantoaan.