Kiina ohittaa näinä
päivinä USA:n talouden maailman suurimpana taloutetana mitattuna
ostovoimapariteetilla. Tämän piti tapahtua vasta vuonna 2019.
Kiinalaisen elintaso on vielä hyvin kaukana amerikkalaisen
elintasosta. Ero kuiten tasoittuu vauhdilla.
Kehittyvien maiden
kompurointi taloudessa viime aikoina on saanut monet menneisyyden
ihailijat uskomaan, että kehittyvien ja kehitysmaiden viime
vuosikymmenien erittäin raju talouskasvu on pysyvästi ohi. Ja tämän
vuoksi länsitaloudet voisivat säilyttää asemansa.
Lyödään koskaan
sanomattomat faktat pöytään. Länsi-Eurooppa ja pohjoismaat ovat
olleet sitten sosialismin romahtamisen 1990-luvun alussa maailman
nopeiten taantuva talousalue Japanin ohella. Näillä talousalueilla
talouskasvu on siis ollut alhaisin. World Economic Forum löytää
edelleen maailman kilpailukykyisimmät maat juuri tältä alueelta.
Tämä synkentää entisestään alueen näkymiä. Talouskasvun ero
muuhun maailman ei ole kapenemassa vaan se on levenemässä.
Länsi-Eurooppa taantuu nopeammin kuin koskaan ennen.
Otetaan lukuja.
Vuoden 2013 kasvulukuja:
Länsi-Afrikka 6,7
%
Etelä-Afrikka 3,0
%
Pohjois-Afrikka 1,9
%
Itä-Afrikka 6,2 %
Keski-Afrikka 3,7 %
Kehitysmaat 4,5
%
Venäjä 1,3
%
Kiina 7,7 %
Brasilia 2,3 %
Suomi -1,2 %
Ruotsi 1,5 %
Tanska 0,4 %
Euroalue -0,4 %
USA 1,9 %
Maailma 2,9 %
Maailmantalouden kasvu 2,9 % vuonna 2013 peittää mukavasti sen
tosiasian, että kun länsi taantuu muu maailma jatkaa kompuroinnista
huolimatta nopeaa kasvuaan. Lännen paino kun maailmantaloudessa on
edelleen erittäin suuri, ja se painaa maailmantalouden kasvun
suhteellisen alhaiseksi.
Edellinen lista on siis vain yhden vuoden lukuja. Mutta nämä luvut
toistuvat vuodesta toiseen samansuuntaisena, ja vuosikymmenen
keskikasvu jos niitä jossain olisi saatavilla on hyvin
samansuuntainen.
Tänä vuonna maailmantalouden odotetaan kasvavan 3,6 %, ja
kehitysmaiden ja kehittyneiden maiden kasvukuilu pysyy yhtä suurena
kuin viime vuonnakin.
Ennusteeni on, että 2040-luvulla Suomi on yksi maailman köyhimpiä ja
väkivaltaisimpia maita. Tämä ennuste on todennäköisesti liian
optimistinen kuten oli USA:n taantuminen suhteessa Kiinaan.
Fundamentit kun ovat pysyvästi Suomea vastaan eikä tämä maa pysty
sellaisiin radikaaleihin uudistuksiin (julkisen sektorin ja
verotuksen alasajo), jotka Suomen voisi pelastaa.