Tämä on surullinen tarina. On
nimittäin niin, että vaikka toveri olisi kuinka nerokas ja jalo
hyvänsä, ei hänkään voi välttyä takaiskuilta elämässä.
Niinpä myös tohtori Тцянайоviтs
koki
pettymyksiä
niin ammatillisesti kuin elämässä muutenkin.
Tohtori Тцянайоviтs
nimitti
”harmaiksi” päiviä, jolloin hänellä oli hyvin vaikea nousta
vuoteesta raskaan mielen vuoksi. Tohtorista
tuntui aivan kuin otsalohko, silmäluomet ja takaraivo olisivat
painaneet niin paljon, että pään nostaminen tyynyltä tuntui
ylivoimaiselta.
Tästä
huolimatta tohtori nousi ylös noinakin aamuina, raahautui keittiöön,
keitti kahvit, asetti tekohampaat
peltiseen
kahvimukiin
ja kaatoi kahvin tekohampaiden päälle. Sinä hetkenä
kun
tohtori nosti tutusti kalisevan
tekohammaskahvimukin
huulilleen juodakseen
höyryävää kahvia,
tohtoria jo hieman helpotti. Tarkalleen
ottaen tohtori ei tiennyt, miksi tekohampaat tuli olla mukissa eikä
suussa. Hänen äitinsä oli aina sanonut: ”On parempi huuhdella
hampaat kahvissa kuin kahvilla hampaat”, ja tehnyt samoin.
Tohtorilla ei ollut tapana kyseenalaistaa äitinsä oppeja.
Noina harmaina päivinä tohtori ei
mennyt laboratorioon. Työtovereilleen hän selitti poissaolonsa
syyksi tavanomaiseen tapaan perunavarpaan vihoittelun. Oikeastaan
syyksi olisi pitänyt selittää tennispallo takaraivossa, sillä
hänestä tuntui, että aivojen takaosassa oli tennispallon kokoinen
tyhjä tila.
Tohtorilla oli aina ollut harmaita
päiviä. Vastapainoksi tohtorin aivot taas toisinaan pursusivat
elinvoimaa ja uusia innovaatioita – tuskin taivaskaan oli rajana
uusille uljaille saavutuksille. Kuitenkin oli niin, että harmaat
päivät olivat merkittävästi lisääntyneet sen jälkeen, kun
musta auto nouti hänen vaimonsa Olgan eräänä synkkänä
syksyisenä yönä. Pian vietiin myös lapset Miska ja Vladimir.
Harmaiden päivien harmaina öinä
tohtori usein heräsi samaan painajaiseen. Kun pojat Miska ja
Vladimir haettiin yöllä, nämä käyttäytyivät niin maltillisesti
kuin vain osasivat. Miska peitti hiljaisen nyyhkytyksen käsillään.
Ennen oven sulkeuduttua Miska kohotti kätensä tohtoria kohti aivan
kuin olisi vielä halunnut koskettaa isäänsä viimeisen kerran.
Kyyneleinen katse syöpyi tohtorin mieleen pysyvästi. Tuohon
ojennettuun käteen ja katseeseen tohtori heräsi öisin yltä päältä
hien kastelemana yhä uudestaan.
Puolue on rakkaus. Sillä puolue yksin
ja vain puolue voi antaa sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja tasaisen
tulonjaon. Kaikki muu on teeskentelyä - myös miehen ja naisen
välinen rakkaus. Tästä tohtori oli vakuuttunut. Toki tohtorikin
oli ajautunut erinäisten varsin mutkikkaiden vaiheiden jälkeen
avioliiton satamaan vieläpä itse kiivaasti sitä haluten. Tämän
tohtori tunnusti. Mutta todelliseen rakkauteen pystyy vain puolue.
Miehen ja naisen välinen rakkaus on vain ohimenevää fyysistä
tarvetta.
Kyllä tohtori sen myönsi, että
miehen ja naisen välisestä parisuhteesta saattaisi seurata jotain
hyödyntapaistakin. Tohtori ei voinut välttää jotakin hymyn
tapaista suupielissään, kun hän muisteli kuinka Miska nukkuessaan
yöt hänen sänkynsä alla potkaisi voimalla sänkyä kun hän oli
juuri vaipumassa uneen, kuinka tohtorin äiti kampitti tilaisuuden
tullen Olgan maahan räkättäen hampaatonta röhönauruaan päälle,
kuinka miniä ja anoppi olivat toistuvasti tukkanuottasilla, kuinka
Vladimir virtsasi isoäitinsä tyynyyn tai kuinka hänen oli aina
tarkistettava peltimukinsa ja ainokainen perheen tuoli ennen kuin
niitä uskalsi käyttää. Nyt kommunalkahuone kumisi tyhjyyttään,
kun hän siellä kaikki iltansa yksin vietti.
Puolue on aina oikeassa. Tämä seikka
myös oli aina ollut tohtorille itsestään selvyys. Puolue syytti
Olgaa trotskilaisuudesta. Olga oli hyvin ujo ja arka ihminen. Olgan
ja tohtorin välillä ei ollut käyty kaikkina noin yhteisinä
vuosina ainoatakaan poliittissävyistä keskustelua eikä Olga ollut
koskaan osoittanut minkäänlaista kiinnostusta politiikkaa kohtaan.
Sanaa Trotski ei ollut koskaan mainittu. Olga oli tohtorin sihteeri,
eikä hän työssään koskaan keskustellut muun kuin tohtorin
kanssa. Olgalla ei ollut sosiaalista elämää. Hänen elämänsä
rajoittui seitsemän neliön kommunalkahuoneeseen - jota majoittivat
tohtori, Olga, Miska, Vladimir ja tohtorin äiti – ja työpaikan
työhuoneeseen. Olga ei käytännöllisesti katsoen koskaan
seurustellut muiden kuin perheenjäseniensä kanssa.
Olga oli siis trotskilainen. Voimakas
viha ravisteli tohtoria aina kun hän ajatteli, kuinka Olga oli
salannut häneltä tämän kaikki nuo yhteiset vuodet. Olga oli
varmasti salannut trotskilaisuuden syntymästään saakka kaikilta,
tohtori pohti. Tohtorille ei ollut koskaan valjennut, mitä
trotskilaisuus tarkalleen ottaen oli. Pravda ei koskaan tarkemmin
analysoinut aatesuuntausta. Se tuli sen sijaan selväksi, että
jotain hyvin pahaa trotskilaisuus oli.
Se oli yksi tuollainen harmaa yö,
jolloin hän lujasti päätti, että hän tulisi tekemään kaikkensa
juuriakseen trotskilaisuuden maan päältä. Vaikeinta oli tunnistaa
trotskilaisuus. Tästähän tohtorilla oli omakohtaista kokemusta.
Vaimo pystyi kaikki nuo yhteiset vuodet peittämään todellisen
olemuksensa tohtorilta. Vaimo oli myös harhauttanut kaikki muutkin
niin lapsuudessa, nuoruudessa kuin aikuisuudessaankin. Mutta
puoluetta hän ei pystynyt jallittamaan. Ja tohtori päätti tehdä
kaikkensa, jotta kukaan ei enää voisi jallittaa puoluetta.
Oli siis kehiteltävä trotskilaisuuden
paljastin. Tällä laitteella testattaisiin koko kansakunta. Tätä
tohtori nimitti varhaiseksi puuttumiseksi. Ongelmaan oli puututtava
mahdollisimman varhain, jotta ongelma ei pääsisi aiheuttamaan
laajoja tuhoja yhteiskunnassa. Tohtorilla oli käytettävissään
loputon koehenkilöaineisto Gulagilla, sillä trotskilaisuus näytti
olevan varsin yleinen ongelma koko laajassa neuvostojen maassa.
Tohtori punnitsi koehenkilöiden
painoja, mittasi ruumiinosien kokoja ja muotoja, testasi
koehenkilöiden henkisiä kykyjä ja otti verikokeita. Tohtori jopa
leikkeli irti koehenkilöiden sormia, jotta hän saattoi paremmin
analysoida näiden painoja ja mittasuhteita. Sattuipa niin, että
eräs koehenkilö kuoli verenhukkaan, kun tohtori unohti mainita
lääkintähenkilökunnalle leikkauksista. ”Tekevälle sattuu”,
tohtori totesi.
Henkisiä testejä koehenkilöille
tehdessään tohtori havaitsi, ettei näiden kammottavasti
löyhkäävien syöpäläisten raatelemien rääsyläisten päähän
sopinut muuta kuin ruoka. Pöhöttyneisyydestä kireän ihon läpi
luut törröttivät ikävästi. Kasvojen iho oli keltainen, vihreä,
sininen tai musta. Likaisten vaatejäänteiden alla näitä
koehenkilöitä paleli aina oli sitten helle tai pakkanen. Kun
tohtori heitti koehenkilön eteen Rorschachin musteläiskätestin,
vastaukset olivat tyyliä ”kanan kotletti, saslikki, stroganov,
borssikeitto, piirakka, paistettu silakka, kinkku” jne. Kun näiden
nälkäidioottien, kuten tohtori heitä kutsui, älyllinen
suorituskykykin oli keskimäärin imbesillin luokkaa, totesi tohtori
aivan oikeiden henkilöiden joutuneen Gulagiin. Puolue ei tee
virheitä.
Kaikkien testien ja mittausten jälkeen
tohtorin oli todettava, että oli sitten tuomion syy mikä hyvänsä,
ei hän löydä merkitseviä eroja millään mittarilla.
Trotskilaisuus ei tehnyt rikollisesta erilaista suhteessa muihin
rikollisiin. Tohtori luovutti, keräsi kamppeensa, laahautui
kotiinsa, veti peiton korviinsa eikä aikonut nousta aivan heti.
Tohtori ymmärsi, että puoluetta ei voi neuvoa, sillä se tietää
mitä se tekee.