torstai 27. syyskuuta 2012

Kotimaisten pankkien peruspankkitoiminnan tuotto romahtanut


Pitkään levy on toistanut sitä, kuinka hyvässä kunnossa kotimainen pankkitoimintamme on (Näin varmasti onkin – toistaiseksi). Lisäksi viime syksystä lähtien pankit ovat rivakasti nostelleet korkomarginaalejaan. Tämän luulisi entisestään parantavan pankkien tuloksentekokykyä.

Toisin kävi. Rahoituskate eli korkokate laski 51 prosenttia verrattuna edellisen vuoden vastaavaan neljännekseen. Edelliseen neljännekseen verrattuna rahoituskate laski 47 prosenttia. Rahoituskate on laskenut jyrkästi koko vuoden. Rahoituskate sisältää saamisten ja velkojen sekä leasingtoiminnan sopimuksen mukaisen katteen. Rahoituskate kuvaa niin sanotun peruspankkitoiminnan tuottoa.

Rahoituskatteen supistumista selitetään lähinnä korkokulujen kasvulla. Kotimaisten pankkien korkokulut olivat neljänneksen aikana 1,4 miljardia euroa, mikä on 476 miljoonaa euroa enemmän kuin vuotta aiemmin. Pankkien tulos ei kuitenkaan ole romahtanut, sillä se mitä peruspankkitoiminnassa menetettiin saatiin takaisin huimalla tulosparannuksella arvopaperikaupassa ja valuuttatoiminnoissa. Arvopaperikaupan ja valuuttatoiminnan nettotuotot olivat neljänneksen lopussa 688 miljoonaa euroa, mikä on 767 prosenttia enemmän kuin vuoden 2011 toisella neljänneksellä ja 123 prosenttia enemmän kuin edellisellä neljänneksellä.

Edelleen luottotappiot ovat olemattomalla tasolla. Samoin edelleen luottokanta paisuu rajua tahtia. Pankkien taseet kasvoivat 24 prosenttia vuoden takaisesta. Velkakuplan puhkeaminen ajoittuessa korkojen nousuun, pankkikriisi tulee myös Suomessa iskemään kaikesta päätellen nopeasti ja lujaa ottaen huomioon sen, että pankit eivät näytä pystyvän pitämään peruspankkitoimintaansa hyvässä tuloskunnossa edes olemattomien korkojen ja olemattomien luottotappioiden aikana.

tiistai 11. syyskuuta 2012

Velkaantumisen kiihdyttäminen ratkaisee velkaongelman?

Kautta länsimaailman vuonna 2007 alkanut finanssikriisi sai hallitukset velkaelvyttämään taloutta. Jo entuudestaan lännessä oli maailman velkaisimmat kansantaloudet. USA:n mallin mukaan uskottiin tulevan talouskasvun taittavan velan aikanaan laskuun.

Toisin tulee käymään. Velkaelvytys kiihdyttää luonnollisesti velkaantumista. Talouskasvu kyllä kiihtyy tai länsimaailman ollessa kyseessä talouden alamäki loivenee. Velan kasvusta seuraa kuitenkin ennen pitkää lainanhoitokulujen kasvu. Lainanhoitokulujen kasvu pienentää talouskasvua tulevaisuudessa.

Ongelma on se, että todennäköisesti yhä useampi valtio on ylittänyt sen tuntemattoman kohtalokkaan velan määrän rajan, jolloin velkaongelmaa ei enää voi hoitaa pois tulevalla talouskasvulla.

Tämä velan määrän raja riippuu oleellisesti kansantalouden kilpailukyvystä. Kilpailukyvyllä tarkoitan tässä kykyä kasvaa tulevaisuudessa. World Economic Forum julkaisee valtioista kilpailukykylistausta. Kärjessä listalla ovat mm. sellaiset maat kuin Ruotsi, Saksa, Suomi, Japani, Alankomaat, Tanska ja Britannia.

Yhteistä näille maille on, että niiden talouskasvu on viimeisten kahdenkymmenen vuoden ajan ollut maailman hitainta. Tulevaisuudessa näiden maiden talouksien kyky kasvaa hidastuu edelleen voimakkaasti kilpailukykyongelmien ja velkaantumisongelmien vuoksi.

Index Mundi -sivusto esittää graafisesti maailman maiden BKT-kasvun prosenttiyksikön tarkkuudella. Kasvukärjestä vuonna 2011 löytyvät sellaiset maat kuin Qatar (19% BKT-kasvu), Mongolia (17 %), Turkmenistan (15 %), Ghana (14%), Panama (11 %), Itä-Timor (11 %), Irak (10 %). Ensimmäinen euromaa löytyy 8 % kasvun kohdalta, ja se on Viro. Tämä on kuitenkin selkeä poikkeus, sillä lista täytyy selata pohjalle ennen kuin Länsi-Euroopan euromaat tulevat vastaan. Saksa, Itävalta ja Suomi löytyvät 3 % kasvun kohdalta, mutta loput euromaista sijoittuvat vielä alemmas aivan listan pohjalle. Tilanne on ollut samantyyppinen jo ainakin pari vuosikymmentä.

Näistä WEF listaamista "maailman kilpailukykyisimmästä maista" Tanskan, Japanin ja Saksan keskikasvu on viimeiset parikymmentävuotta ollut hieman päälle 1 %.  Näillä lukemilla ne ovat nopeimmin taantuvia maita maailmassa. Tilanne ei ainakaan ole paranemassa. WEF:n kilpailukykyrankkaus on aika tarkalleen käänteinen todellisen suorityskyvyn suhteen. Maailman nopeimmin taantuvat maat löytyvät rankkauksessa huipulta ja maailman nopeimmin kasvavat ja kehittyvät maat löytyvät rankkauksessa pohjalta tai ainakin puolevälin tienoilta.

Toinen tyyppipiirre näille maailman kilpailukykyisimmille maille on räjähdysmäinen kansantalouksien velkaantuminen (kotitaloudet, julkinen sektori, yritykset. Esim. Tanskan kotitalouksien 350 % velkaantumisaste). Samaan aikaan kehitysmaat ja kehittyvät maat kasvavat tyypillisesti 5 – 12 % vuosivauhtia. Niiden velkaantumisaste laskee tasaisesti.

Tosin sanoen. Uskon, että useimmat tai lähes kaikki länsimaat ovat ylittäneet sen kriittisen ja tuntemattoman rajan, jolloin velkaongelmaa ei enää voi hoitaa tulevalla talouskasvulla. Tämä ennen kaikkea sen vuoksi, että näiden maiden kilpailukyky on WEF:n mukaan erinomainen eli näiden maiden kilpailukyky on maailman heikoimpia. Kaikki tosielämän faktat viittaavat tähän (heikko tai olematon BKT:n kasvu viimeisten vuosikymmenien aikana, velkaantumien, teollisuuden pako ja raju taantuminen, vaihtotaseiden alijäämäongelmat ja julkisen sektorin alijäämäongelmat).

Tästä seuraa, että kaikki kriisin lopulliset ”ratkaisut”, joita on jo takana joitakin kymmeniä, ja joilla velan määrää lisätään entisestään, nopeuttavat tulevaa totaalista katastrofia. Totaalisella katastrofilla tarkoitan tässä sellaista todennäköisesti hyper- tai erittäin nopean inflaation kautta tapahtuvaa neuvostotyyppistä romahdusta, joka tuhoaa peruuttamattomasti nykyisen sosiaalidemokraattisen länsimaisen yhteiskuntajärjestyksen samaan tapaan kuin Neuvostoliitossa tapahtui sosialismin lopullinen romahtaminen pari vuosikymmentä sitten. Tämä kehityskulku on jo siis peruuttamaton ja vääjäämätön.

Kaikki finanssikriisin lopulliset ”ratkaisut”, joilla velan määrän kasvua lisätään entisestään, nopeuttavat tulevaa totaalista katastrofia eli peruuttamatonta nykyisen sosiaalidemokraattisen länsimaisen yhteiskuntajärjestyksen tuhoa samaan tapaan kuin Neuvostoliitossa tapahtui sosialismin lopullinen romahtaminen pari vuosikymmentä sitten.

Liitän tähän vielä WEF:n raportista kuvaajan, joka kuvaa julkisten sektorin velkaantumista kehittyneissä maissa, sekä kehittyvissä ja kehitysmaissa. Kuvaaja olisi paljon hurjempi, jos siihen liitettäisiin vielä kotitaloudet. Kotitalouksien velkaantumisongelma painetaan jatkuvasti edelleen pimentoon tai sitä vähätellään. Se on kuitenkin ratkaisevin yksittäinen tekijä kansantalouden tulevaisuuden kannalta.

Mielenkiitoista on, että maailma ei kokonaisuutena velkaannu, koska länsimaiden ulkopuolella muut maat laskevat velkataakkaansa. Ainoastaan länsimaat velkaatuvat ja vieläpä erittäin nopeasti.

Julkisten sektorien velkaantuminen kehittyneissä maissa sekä kehitys- ja kehittyvissä maissa

Jim Rogers kuvaa ongelman ytimen yltiöyksinkertaisesti: “Just because now you have a way to get them (the banks) to borrow even more money, this is not solving the problem, this is making the problem worse. People need to stop spending money they don’t have. The solution to too much debt is not more debt. All this little agreement does is give them (banks) a chance to have even more debt for a while longer”.


http://www.indexmundi.com/map/?v=66

torstai 6. syyskuuta 2012

Sosiaalidemokraattinen talous ei tunne talouden dynamiikkaa?

Hallitus uudisti autoverotuksen jälleen huhtikuun alusta 2012. Uudistus tarkoittaa lähes aina sosiaalidemokratiassa veronkorotusta. Veronkorotuksen tavoitteena oli kasvattaa valtion verotuloja, mutta myös kannustaa autoilijoita ostamaan päästöiltään pieniä autoja.

Sosiaalidemokraattinen talous ei vuosikymmenien harjoittelun jälkeenkään tunne talouden dynamiikkaa. Kun veroja korotetaan, uskotaan edelleen verotulojen nousevan suoraviivaisesti laskennallisen korotuksen verran kulutuksen pysyessä muuttumattomana. Näin hallitus uskoi autoverotuksen kiristämisen kohdallakin.

Toisin kävi. Veronkiristyksen jälkeen valtion verotulot voivat tosiasiassa kasvaa, pysyä entisellään tai laskea. Tällä kertaa autoverotuksen kiristyksen seurauksena verotulot laskevat merkittävästi. Veronkiristys rokottaa valtion verotuloja arviolta 200 miljoonaa euroa tänä vuonna. Tämä siitä huolimatta, että keskimääräinen autovero nousi huhtikuussa noin 6 000 eurosta 6 700 euroon uudessa henkilöautossa. Valtio kerää vuosittain verotuloja tieliikenteestä 7 miljardia euroa ja käyttää tienpitoon 0,8 miljardia euroa. Suomessa on EU:n vanhimmat, saastuttavimmat ja kehnoimmat autot autojen keski-iän ollessa jo 12 vuotta.

Tilanne ei ole pohjoismaisissa vanhoillis-sosiaalidemokratioissa mitenkään uusi. Hallitukset ovat jo vuosikymmeniä hakanneet kaikessa hiljaisuudessa jatkuvien veronkiristysten ja siitä seuraavien verotulojen laskun kanssa päätä seinään. Valtioiden näyttää olevan mahdotonta ylläpitää yli 50 % veroastetta, vaikka ideologinen paine julkisen sektorin paisuttamiseksi siihen olisi miten kova tahansa. Korkein veroaste on Tanskassa 49 %.

Tilannne on pohjoismaissa se, että valtiontalouden tasapainottamiseksi veronkiristysten tie on pitkälti kuljettu loppuun jo vuosikymmeniä sitten. Veronkiristysten haitat ovat suurempia kuin hyödyt. Silti tuskin missään muualla on sellaista poliittista valmiutta ja tahtoa tahkota päätä seinään edelleen veronkiristysten merkeissä. Ensi vuoden budjetti painottaa Suomessa vahvasti veronkiristyksiä jättäen julkisen sektorin menot lähes koskemattomaksi. Ottaen huomioon pohjoismaisten kotitalouksien velkaantuminen, näiden maiden tulevaisuus näyttää huomattavasti synkemmältä kuin esimerkiksi PIIGS-maiden mukaan lukien jopa Kreikka.

Hallitukset pohjoismaissa mutta myös muualla ovatkin kääntyneetkin nyt arvonlisäveron kimppuun. Se on niitä harvoja tai pohjoismaissa ainoa vero, jonka verotuloja lisäävään voimaan voi enää luottaa. Jokaisen on syötävä. Tätä veroa ei voi kukaan välttää, ja se koskee kaikkea ja kaikkia.

Silti päätä hakataan seinään edelleen. Työttömien ja eläkeläisten reaalitulot kasvavat vuosina 2012-2013 parhaimmillaan jopa yli 4 % vauhtia, kun taas työtä tekevän kansan reaalitulot kutistuvat jopa lähes 2 % vauhtia pahimmillaan.

1990-luvulla oli pakko ottaa sosiaalidemokratioissa järki ainakin osittain käteen vuosikymmeniä jatkuneen passiiviväestön paisumisen vuoksi, ja aloittaa työn verotuksen kohtuullistaminen. Nyt tästä on luovuttu ja palattu perinnelinjalle. Passiiviväestön määrän kasvu on kiihtynyt dramaattiseksi. Se ei sosiaalidemokratiassa ketään näytä huolettavan. Passiiviväestön määrällä ei ole mitään yhteyttä virallisen työttömyystilaston kanssa.