Valtion tavoite 200 000 uutta yksityisrahoitteista työpaikkaa vaatisi julkisen sektorin alasajon

TEM:n juuri julkaistu raportti ”Suomen talouskasvun eväitä 2010-luvulla” ottaa tavoitteeksi synnyttää 200 000 uutta yksityisrahoitteista työpaikkaa. Kun huolto- ja kantosuhde heikkenee, tulisivat työpaikat enemmän kuin tarpeeseen. Vaan millä eväillä valtio aikoo nämä työpaikat luoda?

Lähtökohdat

Bruttokansantuotteen keskimääräinen kasvuvauhti vuosina 1950 – 2020

Kuva 1. Bkt:n kasvuvauhti 1950 – 2020

Suomen talouden bruttokansantuotteen keskikasvuvauhti romahti 1960-luvun viidestä prosentista 1980-luvulle tultaessa kolmeen prosenttiin. Sama ajanjakso oli pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan kiihkoisinta rakennusaikaa. Tuolloin julkista sektoria paisutettiin ja yksityisestä sektorista pyrittiin pääsemään mieluummin eroon kokonaan. Neuvostoliitto oli näennäisesti voimissaan vielä 1980-luvun lopussa, ja se oli nykytermein ilmaistuna maailman kilpailukykyisin valtio sekä sosiaalisesti että taloudellisesti. Sosialismin voittokululle ei ollut vaihtoehtoja.

1990-luku toi sosialismin romahduksen. Se toi julkaisun mukaan globaaleille markkinoille 2-3 miljardia uutta ihmistä (erittäin varovainen arvio vaikka osa sosialistisesta maailmasta oli vapautunut jo aiemmin). Seuraukset näkyvät kuvassa 1.

2010-luvulle tultaessa keskimääräinen vuosikasvu on laskenut ehkä noin yhteen prosenttiin. TEM uskoo toiveikkaasti, että ”Jos työn tuottavuus saataisiin 2010-luvulla edeltäneen vuosikymmenen tasolle ja 1,7 prosentin vuosivauhtiin, yltäisimme 1,3 prosentin talouskasvuun (tällä vuosikymmenellä). Se on selvästi pitkän aikavälin arvioita ja esimerkiksi eläkejärjestelmän olettamaa vähemmän.”

Kuva 2. Yksityisrahoitteiset työpaikat

Huippuvuonna 1990 yksityisrahoitteisen sektorin työllisten määrä oli 1,94 miljoonaa kun heitä vuonna 2011 oli 1,78 miljoonaa. Vastaavana aikana väkiluku on noussut noin 400 000:lla ja työikäisten määrä noin 200 000:lla. Yksityisrahoitteisen sektorin työllisten määrä siis hiipuu vaikka väestö kasvaa ja työikäisten määräkin kasvaa.

Ongelma on paljon syvempi kuin menneestä voi päätellä, sillä ”suurin ikääntymishaaste on lisäksi vasta edessä ja työikäisen (15–65-vuotiaiden) väestön määrä kääntyy laskuun”.

Mistä kasvun hiipuminen aiheutuu?

Jopa virkamiehen mieleen juolahtaa kysymys: Kuinka alati paisuvat lasten huostaanotto-, terveydenhuolto-, työttömyysjohdannaiset, paisuvasta passiiviväestöstä aiheutuvat sekä muut menot tulevaisuudessa rahoitetaan? Varsinkin kun näitä menoja ei kyetä rahoittamaan verotuloilla nytkään.

Mutta virkamiehen kuten monen muunkaan mieleen ei juolahda vielä paljon oleellisempi kysymys: Mistä jo 1950-luvulla alkanut taloudellinen taantuminen - siis talouskasvun hiipuminen - aiheutuu pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa? Sosiaalinen taantuminen on ollut monelta osin vielä jyrkempää (ei kaikilta osin) kuin taloudellinen taantuminen tuolla ajanjaksolla, mutta se ei ole tämän jutun aihe.

Jos tuo keskeisin kysymys kysyttäisiin, olisi vastaus saman tien selvä. Nimittäin kuten blogijutussani ”Liikalihavuus tappaa – myös kansakunnat” viime marraskuulta totesin perustuen EKP:n julkaisuun ”Julkisen kulutuksen kasvulla on merkittävä negatiivinen vaikutus reaaliseen taloudelliseen kasvuun”, eikä suuri julkinen sektori yhdistettynä korkeaan kasvuun ole mahdollinen. Suomi on elävä empiirinen esimerkki tästä.

Toki on myös muita tekijöitä, jotka ovat heikentäneet Suomen kasvua. Näitä muita tekijöitä raportissa mainittiinkin esimerkkinä sosialismin romahdus (sanaa sosialismi ei raportissa mainittu). Silti julkinen sektori on avain.

Mahdolliset toimet kasvun ja työpaikkojen lisäämiseksi yksityisrahoitteisille työmarkkinoille

Jos valtio oikeasti haluaa 200 000 uutta yksityisrahoitteista työpaikkaa, se ei tule onnistumaan siinä perinteisillä hokemilla kuten kasvuyrittäjyydellä, luovalla taloudella, Cleantechillä, kaivostoiminnalla ja muulla muutaman vuoden välein vaihtuvilla iskurisanoilla vaan valtion on ajettava itsensä alas. 200 000 yksityisrahoitteisen työpaikan luomiseen tarvitaan vahvaa kasvua, ja muuta keinoa vahvan kasvun aikaansaamiseksi ei ole.

Teoriassa valtiolla on neljä vaihtoehtoa. Valtio voi kiristää verotusta ja paisuttaa julkisia menoja. Valtio voi kiristää verotusta ja vähentää julkista kulutusta. Valtio voi keventää verotusta ja paisuttaa julkisia menoja. Valtio voi keventää verotusta ja vähentää julkista kulutusta.

Käytännössä valtio on valinnut ensimmäisen vaihtoehdon, missä verotusta kiristetään ja julkisia menoja paisutetaan. Teoriassa hallitus on kyllä pyrkinyt vähentämään menoja, mutta siinä on epäonnistuttu ja tullaan myös jatkossa epäonnistumaan. Raportti toteaakin: ”Paine julkisesti rahoitettujen työpaikkojen lisäämiseen kasvaa”. Tämä tie on luonnollisesti pitkällä aikavälillä tuhoisin.

Ainoa vaihtoehto, jossa nuo 200 000 uutta yksityisrahoitteista työpaikkaa on tulevaisuudessa mahdollinen, on verotuksen keventäminen ja julkisen sektorin menojen raju leikkaaminen. Tämä ei ole riskitön tie, ja johtaa joka tapauksessa välittömään lamaan. Myös yhteiskunnalliset levottomuudet ovat todennäköisiä. Siitä huolimatta tämä on pitkällä aikavälillä paras vaihtoehto. Realistinen se ei tietystikään ole.

Nykyisillä valinnoilla ja nykyisen kehityksen jatkuessa me koemme suurella varmuudella samankaltaisen romahduksen kuin Neuvostoliitto 1990-luvun alussa. Romahdus ja sen seuraukset ovat luonnollisesti täysin hallitsemattomia. Julkinen sektori ajetaan alas nykymenolla ”yhdessä yössä”.

Vaihtoehto tälle on pyrkiä ajamaan julkinen sektori alas hallitusti, ja antaa taloudelle ja ihmisille aikaa sopeutua siihen. Hallitun siirtymän ja kasvun eväät ovat tällöin huimasti paremmat . Ne 200 000 uutta yksityisrahoitteista työpaikkaakin saavutetaan aikanaan. Sitä vain ei voi ennustaa millä aikavälillä, ja mitä on tapahtunut siinä välissä.

Perinteikkäästi raportti jättää käteen vain käskyn yksityissektorille kasvaa. Valtio käski 2000-luvun alussa biotalouden uudeksi kasvumoottoriksi. Biotaloutta ei tullut. Sitten manattiin nanotaloutta, Cleantechia, luovaa taloutta, kasvuyrittäjyyttä, kaivostoimintaa ja ties mitä. Mitään niistä ei tule. Ei varsinkaan käskemällä. Muita eväitä raportti ei sitten konkreettisesti tarjoakaan. Eväät alkavat olla lopussa.

Pohjoismaissa korkeimmat asumismenot suhteessa tuloihin

Vuokrat ja laskennallinen nettovuokra

Vuokrat ja laskennalliset nettovuokrat suhteutettuna kotitalouksien kokonaismenoihin ovat korkeimmat EU:ssa pohjoismaissa. Suomessa vuokramenot ovat kaikkein korkeimmat kuvan 1 mukaisesti. Matalimmat vuokramenot löytyvät Itä-Euroopan alueelta.

Asuntotulo eli laskennallinen nettovuokra kuvaa kotitalouden saamaa etua asumastaan omistusasunnosta verrattuna vastaavanlaisessa markkinahintaisessa vuokra-asunnossa asuvaan kotitalouteen. Asuntotulo omistusasunnossa asumisesta on erotus, joka saadaan kun ns. laskennallisesta bruttovuokrasta vähennetään kotitalouden asunnostaan maksamat asumiskustannukset (mm. hoitovastikkeet, vakuutukset, ylläpitokorjauskustannukset ja asuntolainan korot). Asuntotulo saattaa muodostua negatiiviseksi, jos vähennyserät ylittävät bruttovuokran.

Omistusasunnosta saatava asuntotulo luetaan tulonjakotilastossa ja kulutustutkimuksessa kotitalouden omaisuustuloihin, jotka yhdessä palkka- ja yrittäjätulojen ohella muodostavat tuotannontekijätulot. Oman asunnon asuntotulo sisältyy myös käytettävissä oleviin tuloihin.

Toisin sanoen, jos kotitalouden nettotulot ovat 3000 euroa kuussa ja omistusasunnon markkinavuokra olisi 1000 euroa. Velattomasta omakotitalosta vanhempi pariskunta käyttää asumiskustannuksiin vaikkapa 200 euroa kuussa. Näin ollen pariskunnan käytettävissä olevat tulot ovat 3800 euroa kuussa, jossa kuvitteellista rahaa on tuo 800 euroa.

Euroopassa tuon kuvitteellisen rahan osuus käytettävissä olevista tuloista kaikista suurin on juuri suomessa.

Kuva 1. Vuokrat ja laskennalliset nettovuokrat suhteessa kotitalouksien kokonaismenoihin vuonna 2011 (Eurostat)

Korkeisiin asumismenoihin vastataan velkaantumalla ennennäkemättömästi

Tilanne tasaantuu hieman, kun asumismenoihin lisätään kaikki asumisesta aiheutuvat menot kuten vesi-, sähkö-, kaasu-, ja muut polttoainemenot. Silti pohjoismaat ovat edelleen kärjessä näissä menoissa.

Kuva 2. Asumis-, vesi-, sähkö-, kaasu- ja muut polttoainemenot suhteessa kotitalouksien kokonaismenoihin vuonna 2011 (Eurostat)

Pohjoismaiset kotitaloudet ovat vastanneet korkeisiin asumismenoihin ja sen aiheuttamaan ostovoiman heikkouteen velkaantumalla tavalla, jota ei ole nähty koskaan aikaisemmin maailmanhistoriassa.

Tanskassa kotitalouksien velkaantumisaste vuonna 2011 oli 267 %, Ruotsissa 149 % ja Suomessa 104 %. Kotitalouksien velkaantumisaste nousi Suomessa 118,8 prosenttiin vuoden 2012 kolmannella neljänneksellä. Kotitalouksien velkaantuminen on edelleen siis reippaassa kasvussa.

Maissa, joissa on alhaisimmat asumismenot myös kotitalouksien velkaantuminen on alhaisinta. Tällaisia maita ovat mm. Slovenia, Viro ja Itävalta. Pohjoismaissa olisi hyvät edellytykset edullisiin asumismenoihin johtuen alhaisesta väestötiheydestä. Kylmä ilmasto tuo vain pienen lisän asumismenoihin. Vesivoimasta johtuen energiakin voisi olla halpaa.

Tanskassa ja Ruotsissa kotitalouksien velkaantuminen on johtanut siihen, että asuntolainoista on tullut käytännössä ikuisia. Kotitaloudet maksavat ainoastaan velkojen korot. Pelkkien korkojen maksaminen ei kuitenkaan luo samanlaista turvaa kuin vuokra-asuminen. Vuokrat pysyvät vakaana vuodesta toiseen nousten noin elinkustannusten verran. Korkomenot voivat heilahdella rajusti suhdanteiden tahdissa.

Koskaan historiassa tällaiset erittäin suuret epätasapainotekijät eivät ole jääneet purkautumatta. Eivät jää tälläkään kertaan. Rajuinta meno tulee olemaan juuri pohjoismaissa – valitettavasti.

Lennart Bengtssonin ilmastonmuutos

Lennart Bengtsson on ilmastotutkija, jonka ansioluettelo pitkä kuin nälkävuosi. Mainitsen tässä vain, että ”Lennart Bengtsson on seurannut IPCC:n työtä vuodesta 1990, jolloin hän aloitti työn Max Planck Instituutissa Hampurissa ja johti päällikkönä IPCC:lle keskeisiä mallilaskelmia ja -kehitystyötä.” Lennart ”on ehdottomasti ansioitunein nykyisistä pohjoismaisista ilmastotutkijoista.”

Referoin tähän Lennartin haastattelun katternö-lehdestä siksi, että se vastaa hyvin tarkkaan sitä käsitystä menneillään olevasta poliittisesta ilmastonmuutosprosessista, joka minulle on muodostunut viime vuosina.

Perusfaktat

”Ilmasto on aina muuttunut. Kukaan ei myöskään kyseenalaista ihmisen toiminnan vaikutusta ilmastoon. Kysymys on siitä, onko vaikutus sen kokoinen, että sillä on käytännön merkitystä.”

Kaikki myös tunnustavat, että hiilidioksidi nostaa lämpötilaa. ”Mutta kysymys kuuluu, mikä on hiilidioksidin vaikutus yhdessä kaikkien muiden, lämpötilaan myös vaikuttavien tekijöiden kanssa. On myös lämpötilaa laskevia tekijöitä – mikä niiden merkitys on?”

”Lisäksi perimmäinen kysymys on, kumpi on ihmiselle ja maapallolle parempi: lämpimämpi vai kylmempi ilmasto?” ”Suhteellisuudentajun vuoksi voidaan mainita, että maapallo on ollut kaksi kolmasosaa olemassaolostaan vähintään 7 astetta nykyistä lämpimämpi.”

”Jos tutkimme vain 160 viime vuotta (vuodesta 1850, jonka jälkeen käytössämme ovat kohtuullisen luotettavat globaalit mittaussarjat), lämpötila on noussut 0,8 astetta.”

”Mutta käyrä ei nouse tasaisesti. 1930- ja 40-luvut olivat 1960- ja 70-lukuja lämpimämpiä. Ja 1980- ja 90-lukujen lämpenemisvaiheen jälkeen lämpötila ei ole noussut yhtään 15 viime vuoden aikana.”

Poliitikkojen kyvystä ymmärtää

”Joudumme lähtemään siitä, että poliitikoilla ja muilla päättäjillä on terve harkintakyky. Valitettavasti niin ei kuitenkaan aina ole, ja silloin täytyy politiikassa toivoa, että valitsijat löytävät muita ehdokkaita ja elinkeinoelämässä, että osakkeenomistajat ja markkinat reagoivat.”

”Sää- ja sitä kautta ilmastoarviointien sisältämä teoreettinen epävarmuus on sen vuoksi aivan erityisen hölmöä yhdistettynä pohjoismaiseen sosiaaliseen insinööriperinteeseen ja suunnitteluintoon.”

”Kunta- ja aluetason poliitikkojen tietämättömyys jättää Lennart Bengtsson aluksi sanattomaksi, kun hän kuulee näiden päättämistä suunnitelmista kuntien suojaamiseksi merenpinnan tulevalta nousulta Ruotsissa, esim. Tukholman ympäröimiseksi suojavalleilla ja vastaavilla. Uhraamatta ajatustakaan maankohoamiselle.”

”Eivätkö poliitikot ole tajunneet, että meillä on täällä maankohoamisilmiö! Siis joka on monta mm/v suurempi kuin merenpinnan hidas nousu! Tämähän on aivan hourupäistä. Eikö maankohoamista enää opeteta peruskoulussa? En ole vain hämmästynyt, olen ällistynyt!”

Mitä oikeasti tiedämme

”Miten viisasta on käyttää osin epävarmaa tietoa neuvojen antamiseen yhteiskunnalle, esim. pitkäjänteisiin päätöksiin ja investointeihin?”

”Valitettavasti on luotu koneisto, joka tuottaa päättäjille yksityiskohtaista, tietokoneilla simuloitua tietoa, mikä on luonut vaikutelman, että tiedämme huomattavasti enemmän kuin todellisuudessa tiedämme. Eri parametrien pienillä muutoksilla voi helposti tuottaa kauhuskenaarioita, esim. tämä viimeisin Maailmanpankin raportti [tilattu Potsdam-instituutilta]. Tästä syystä yksimielisyyden saavuttaminen yksittäisistä tulevaisuuden skenaarioista on mahdotonta.”

Lennart toteaa, että ”Varmuudella ei voida tietää, mitkä tekijät ovat nostaneet lämpötilaa.” Kuitenkin ”IPCC katsoo v. 2007 raportissaan, että suurin osa 50 viime vuoden noususta aiheutuu suurella todennäköisyydellä hiilidioksidipitoisuuden kasvusta, jonka oletetaan johtuvan ihmisen toimista. Jos tulkitsemme tämän IPCC-arvion 0,3 asteeksi, se on vähäinen suhteessa koko kasvihuonevaikutukseen.”

”Lämpötilan nousu on niin pieni, että kukaan olisi tuskin huomannut sitä, jos me meteorologit emme olisi ilmoittaneet asiasta”, Lennart Bengtsson kommentoi.

”Kannattaa huomata, että hiilidioksidipitoisuuden nousu vaikuttaa on logaritmisesti eli siis vaikutus kasvaa hitaammin mitä enemmän hiilidioksidipitoisuus nousee. Pitoisuuden nousu 400:sta 800:aan ppm [miljoonasosaan] ei vaikuta enempää kuin nousu 200:sta 400:aan.”

Tiivistäen, emme siis tiedä varmuudella mistä jatkuvat ilmastonmuutokset ovat aiheutuneet historiassa – siis sen enempää lämpenemiset kuin viilenemisetkään. Se on vain varmaa, että ihmisen hiilidioksidipäästöistä ne eivät ole aiheutuneet. Ihmistä kun ei ole ollut olemassakaan maapallon pitkässä ilmastohistoriassa kuin silmän räpäyksen ajan.

Lennart jatkaa: ”Lähinnä koska meiltä puuttuvat varmistusmahdollisuudet, sillä emme yksinkertaisesti tiedä tulevaisuuden ilmastoa. Teorian ja sadan viime vuoden havaintojen perusteella on kuitenkin järkevää odottaa ilmaston lämpenevän niin kauan kuin kasvihuonekaasut jatkavat kasvuaan. Mutta lämpenemisen määrä ja yksityiskohdat ovat ja tulevat olemaan epävarmoja riippumatta siitä, miten edistyksellisiä ilmastomalleja me käytämme.”

”Ilmastojärjestelmän hitauden vuoksi hiilidioksidipitoisuutta ei voi verrata globaaliin lämpötilaan vuosi vuodelta. Ainut tapa selvyyden saamiseksi on seurata, mitä tulevina vuosikymmeninä tosiasiassa tapahtuu.”

”Ilmastotutkijoista”

”Sekaannusta aiheuttaa valitettavasti myös, että ’ilmastotutkijoiksi’ itsensä ilmoittaneetkaan eivät erota säätä ja ilmastoa”

”Ilmastonmuutoksesta ei voi mitenkään puhua 50 vuotta lyhyemmällä aika-asteikolla. Säässä, jota monet jääräpäisesti kutsuvat ilmastoksi, on luonnollista vaihtelua – eikä vähiten eri alueiden kesken. Vaihtelua ei voi ennustaa muutamaa viikkoa pidemmäksi ajaksi, koska sääjärjestelmät ovat kaaosmaisia kuukautta tai sitä pidemmillä jaksoilla.”

”Valitettavasti tässä eivät tee syntiä vain maallikot vaan myös IPCC, yleisön ja poliitikkojen provosoimana”

”Ilmastotyö on politisoitunut, päättäjät uskovat malleihin yli kaiken ja monet nuoremman sukupolven edustajista käyttävät malleja mustina laatikkoina ja ovat tyytyväisiä niin kauan kuin arviotulokset ovat useimpien odotusten mukaisia.”

”Toiset taas esittelevät näiden arvioiden tuloksia hienoilla graafisilla menetelmillä yleisölle, jolla ei ole aavistustakaan edes perustiedoista. Mitä vähemmän tietää, sitä vakuuttuneempia kuulijat tuntuvat olevan.

Miksi ilmaston muuttumista ei voi ennustaa?

”Keskeinen ongelma on, ettei ilmastomalleja voi vahvistaa. Nähdessäni nyt miten malleja käytetään poliittisessa päätöksentekoprosessissa, olen lähinnä kauhistunut. Suunnilleen sama kuin antaisi ladatut kiväärit ja käsikranaatit lastenlasten leikkeihin.”

”Perusvirheenä ovat pitkät simuloinnit kaikilla mahdollisilla päästöskenaarioilla ja malliversioilla, joita korkeintaan muutama ymmärtää. Kaiken lisäksi malliarviot eivät voi olla ennusteita, koska kyse on kaaosmaisista prosesseista. Tosiasiahan on, että globaali lämpeneminen on tähän saakka ollut täysin harmitonta”, Lennart Bengtsson sanoo.”

Luin joskus paperin, jossa todettiin, että samoin kuin sää, ilmasto on pitkällä aikavälillä kaaosmainen prosessi. Suomeksi tämä tarkoittaa sitä, että samoin kuin säätä, ilmastoa voi ennustaa parhaimmillaankin tulevaisuudessa vain lyhyellä aikavälillä. Säästä tiedetään, että säätä ei voi ennustaa luotettavasti kuukautta pitempään tuskin koskaan riippumatta siitä kuinka paljon laskentamallit ja laskentatehot tulevaisuudessa kasvavat.

Ilmaston osalta ei voida ennustaa tällä hetkellä lainkaan tulevaisuutta luonnollisesti, koska emme edes tunne prosesseja, jotka ovat aiheuttaneet menneet ilmastonmuutokset.

Myrskyt vähenevät, jäätiköt eivät sula eikä maailma huku

Lennart Bengtsson: ”Trooppisia hirmumyrskyjä esiintyy kuudella alueella. Neljä niistä sijaitsee pohjoisella pallonpuoliskolla ja kaksi eteläisellä. Kaksi aktiivisinta aluetta on trooppisella Atlantilla ja läntisellä Tyynellämerellä. Jotta trooppinen hirmumyrsky kehittyisi, meren lämpötilan on oltava vähintään 26°C, mutta se on vain yksi vaadittavista ehdoista. Muut tekijät, esim. suotuisa ilmakehän virtaus ja vertikaalinen lämpötilakerrostuma, ovat vielä tärkeämpiä.”

”Hirmumyrskyjä on merkittävästi helpompi havaita satelliittikuvista, ja se on tärkeä huomio. Tämän vuoksi havaittujen hirmumyrskyjen määrä on noussut. Mutta tosiasiassa hirmumyrskyjen määrä on pikemminkin laskenut. Lämpimämmässä ilmastossa voi odottaa voimakkuuden kasvavan mutta sitä

ei voida vielä osoittaa.”

”Jos lämpötila nousee, sateet lisääntyvät mallien mukaan merkittävästi napa-alueilla sekä tropiikissa ja monsuunialueilla. Se lisää mannerjäiden massaa sekä tiettyjen alueiden korkeita vuoristojäätiköitä.”

[Haastatteluhetken jälkeen USA:n virallinen meren- ja ilmakehän tutkimuslaitos NOAA julkaisi raportin, jonka mukaan vuosien 2005–2012 mittausarvot osoittavat merenpinnan nousseen vain 1,2–1,6 mm vuodessa.]

”Minkäänlaista nousuvauhdin muutosta ei siis viime aikoina ole tapahtunut. Sitäkään ei tiedetä, miksi meriveden korkeus alkoi nousta jo 1800-luvun lopulla. Lämpötilan nousun ja merenpinnan nousun välillä ei tosiasiassa ole nähtävissä selkeää yhteyttä”

IPPC:stä ja ilmastokokouksista

”Lennart Bengtsson suhtautuu skeptisesti sen tyyppisiin suuriin ilmastokokouksiin, joita YK on nyt järjestänyt 18 vuotta peräkkäin, viimeisimmän Dohassa.”

Selkeästi Lennart on tympääntynyt siihen, että ilmastotiedettä käytetään poliitikkojen pellenä. ”Nämä ’ilmastokokoukset’ eivät enää täytä mitään järkevää tehtävää. Niitä ohjaavat poliittiset agendat, joissa tiede pakotetaan haluttuihin tarkoitusperiin. Voimme vain toivoa, että useammat ihmiset tajuavat sen ja että saamme tämän loppumaan.”

EU on ottanut itselleen johtajan roolin ”ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa”. Maailman nopeimmin taantuvana taloutena Länsi-Euroopalle tämä rooli sopiikin kuin sirppi vanhoillisvihersosiaalidemokraatin päähän. Ja kehitysmaat peesaavat täsmälleen niin kauan kuin heille siitä maksetaan riihikuivaa rahaa. Älyvapaus näyttää nykymaailmassa olevan Länsi-Euroopan yksinoikeus.

Juttu kokonaisuutenaan löytyy täältä http://www.katterno.fi/assets/Publikationer/Katterno_1_2013_FI_6.pdf