tiistai 20. marraskuuta 2012

Liikalihavuus tappaa – myös kansakunnat


Euroopan keskuspankki julkaisi marraskuussa 2011 paperin otsikolla ”Economic performance and government size”. Empiirisessä analyysissä oli mukana 108 maata vuosilta 1970 – 2008.

Johtopäätelmät olivat selviä. Julkisen kulutuksen kasvulla on merkittävä negatiivinen vaikutus reaaliseen taloudelliseen kasvuun. Mitä suurempi julkinen sektori sen hitaampaa bruttokansantuotteen kasvu on. Tämän voi ilmaista myös siten, että nykyinen länsimaiden erittäin hidas taloudellinen kasvu verrattuna kehitys- ja kehittyviin maihin ei aiheudu niiden kehitysasteesta tai pääsääntöisesti edes niiden kilpailukyvyn puutteesta vaan ensisijaisesti ylipaisuneesta julkisesta sektorista.

”Julkisen kulutuksen kasvulla on merkittävä negatiivinen vaikutus reaaliseen taloudelliseen kasvuun.”

Tutkimus tarkasteli myös instituutioiden laatua. Instituutioiden laadulla on positiivinen vaikutus talouskasvuun. Näin ollen laadukkailla instituutioilla voidaan jossakin määrin ehkäistä julkisen sektorin negatiivista vaikutusta talouskasvuun. Kuitenkin, instituutioiden laadun positiivinen vaikutus heikkenee julkisen sektorin paisuessa.

Tutkimus sanoo, että ”Julkisen sektorin kulutuksella on johdonmukaisesti haitallinen vaikutus talouskasvuun riippumatta kohdemaista (OECD, kehittyvät ja kehitysmaat)”. Suuren julkisen sektorin ja nopean talouskasvun yhdistelmä ei siis ole mahdollinen.

Toinen tutkimus osoittaa, että 10 % kasvu julkisen sektorin menoissa suhteessa bruttokansantuotteeseen hidastaa vuosittaista reaalista talouskasvunopeutta yhden prosenttiyksikön.

Historiallisesti kautta maailmanhistorian julkiset sektorit ovat alkuvaiheessaan pienenä ollessaan edesauttaneet talouden ja siviilielämän kehitystä suotuisasti, mutta hyvin pian niistä muodostuu parasiitteja, jotka imevät kaiken elämän ympäriltään. Tästä seuraa lopulta siirtymävaihe, joka merkitsee usein sisällissotia, vallankumouksia tai -kaappauksia, taloudellista romahdusta tai muuta tämän kaltaista. Siirtymävaiheen jälkeen uusi sivilisaatio aloittaa alusta jälleen.

Länsimaat ovat nyt selkeästi tässä siirtymävaiheessa. Siirtymävaiheen pituutta on mahdotonta arvioida. Pohjoismaissa tämä ilmenee mm. siten, että näissä maissa julkiset sektorit eivät voi enää kasvaa veroja korottamalla. Esimerkiksi tämän vuoden kovat veronkorotukset käänsivät jo keväällä verotulot laskuun Suomessa. Nykyisenkin julkisen sektorin koon ne voivat ylläpitää vain lainarahalla. Tästä huolimatta julkinen sektori hankkii itselleen yhä uusia tehtäviä puuttuen aina vain syvemmällä yksityisen ihmisen elämään rajoittaen samalla yhä selvemmin ja jyrkemmin yksilön ihmisoikeuksia.

Olen paljon miettinyt tätä kansakuntien kehitysvaiheiden problematiikkaa, ja olen sitä mieltä, että nykyisen kaltainen länsimainen yhteiskuntajärjestys ei voi muuttaa tätä maailmanhistoriassa nähtyä kehitysvaiheiden kiertokulkua. Se ei itse asiassa ole muuttanut mitään olennaista verrattuna aikaisempiin siviilisaatioihin. Sanan demokratia hokeminen ei tee länsimaisista yhteiskunnista oleellisesti tai lainkaan kansanvaltaisempia kuin aikaisemmat aatelisto, kuningas- tai keisarivaltaiset yhteiskuntajärjestykset olivat.

Tämän johdosta olen kehitellyt omia malleja, joilla ehkä todella voitaisiin välttää nämä erittäin epäinhimilliset epävakaat siirtymävaiheet. Mallit muuttavat täysin nykyisen käsityksen julkisesta sektorista tai valtiosta. Tämä on kuitenkin oman juttunsa arvoinen aihe.

http://www.ecb.int/pub/pdf/scpwps/ecbwp1399.pdf





Sivilisaatioiden tuhoutuminen kompleksisuuden kasvun näkökulmasta

Antropologi Joseph Tainter teoksessaan The Collapse of Complex Societies katsoo, että yhteiskuntien kompleksisuus kasvaa ongelmanratkaisun kautta. Ongelman kohdatessaan julkinen valta kasvattaa yhä uusia infrastruktuurin, instituutioiden, byrokratian ja sääntelyn kerroksia. Tämä sitoo yhä enemmän resursseja julkisen vallan käyttöön. Kompleksisuuden kustannukset henkeä kohtia kasvavat.

Samalla kun yhteiskunnan kompleksisuus kasvaa investoinneista saatava lisähyöty heikkenee. Tainter määrittelee alenevan rajahyödyn lain. Yksinkertaisen yhteiskunnan investoinnit tuottavat suuren hyödyn. Yhteiskunnan kompleksisuuden kasvaessa lisäinvestoinnit eivät enää tuota rajahyötyä. Tällöin yhteiskunta Tainterin mukaan romahtaa. Yhteiskunta on menettänyt kykynsä ratkaista ongelmia lisäämällä kompleksisuutta.

Otan tähän esimerkin pohjoismaisesta hyvinvointiyhteiskunnasta. Kuten järjestelmän nimikin antaa ymmärtää, pohjoismaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa perheyksikkö ja lapsiperheet voivat huonosti. Tähän alituisesti vuosikymmenestä toiseen jatkuvaan pahoinvoinnin kasvuun järjestelmä vastaa lastensuojelulla.

Lastensuojelun pääasiallinen ja käytännössä ainoa työväline on lasten huostaanotto. Avohuolto on käytännössä huostaanoton tutkintavaihe. Lasten huostaanotot ovatkin kaksinkertaistuneet vuodesta 1991 vuoteen 2010. Vuoden 2010 lopussa oli 17 064 lasta sijoitettuna kodin ulkopuolelle. Määrä on kasvanut jokaisena vuotena lukuun ottamatta yhtä vuotta. Vuoden 2010 aikana huomattavasti useampi lapsi oli ainakin jonkin aikaa sijoitettuna kodin ulkopuolelle. Määrä oli noin 25 000 lasta eli noin 2,5 % lapsipopulaatiosta. Nämä luvut ovat tiettävästi maailman korkeimmat. Lastensuojelun sosiaalityön asiakkaana ja avohuollollisten tukitoimien piirissä oli vuonna 2010 yhteensä yli 78 500 lasta ja nuorta. Tämä on 11 prosenttia enemmän kuin vuonna 2009. Kasvu on siis rajua.

Rajahyödyn selvittämiseksi lastensuojelun investoinneissa on selvitettävä huostaanoton vaikuttavuus eli laatu. Siitä on nyt Ruotsissa tehdyn laajan tutkimuksen avulla tietoa. Lastensuojelu kutsuu huostaanottoa ”korjaavaksi ja korvaavaksi” hoidoksi.

7.11.2012 Ruotsin valtiopäivät päätti antaa korvauksia niille vuosina 1920 – 1980 huostaanotetuille lapsille, jotka olivat kärsineet vakavasta väkivallasta ja väärinkäytöksistä sijaishuollossa ollessaan. Korvaussumma oli 250 000 kruunua. Päätös perustui tutkimukseen, johon osallistui 1035 lapsuudessaan huostaanotettua henkilöä. Tutkimus käsitti alun perin vuoteen 1996 asti sijaishuollossa olleet, mutta myöhemmin tutkimus rajattiin vuoteen 1980.

Tutkimuksen tulokset: 53 % lapsista oli joutunut seksuaalisen pahoinpitelyn kohteeksi sijaishuollossa, kaikki eli 100 % olivat kokeneet vähintään jonkin asteista väkivaltaa mutta useimmiten kidutusta muistuttavaa tai selkeää kidutusta. Esimerkit ovat sellaisia, että lapsia on sidottu kiinni, jonka jälkeen heitä on hakattu päähän tai vartaloon lyömäaseella. Kidutus on saattanut olla päivittäistä tai jopa alituista. Huostaanotettujen lasten jatkoelämä sijaishuollon jälkeen on sen mukainen kuin voi olettaakin eli hyvin synkkä. Aikavälillä 1980 – 1996 lasten elämä sijaishuollossa ei ollut helpottunut. Tästä aiheesta kirjoitan ihan oman jutun, koska asian erittäin suuresta yhteiskunnallisesta merkittävyydestä huolimatta asian ympärillä leijuu lähes täydellinen mediahiljaisuus.

Mikä siis on rajahyöty lastensuojeluun sidotuille investoinneille? Pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskuntien investoinnit lastensuojeluun kasvavat alituisesti. Tuottavatko merkittävät investoinnit lastensuojeluun sellaista taloudellista ja inhimillistä hyvinvoinnin lisäystä, että nämä investoinnit ovat perusteltuja? Tämän laajan tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että lastensuojelu on aiheuttanut lastensuojelun piiriin joutuneille lapsille suunnatonta ja sanoinkuvaamatonta inhimillistä hätää. Kukaan ei tiedä, mitkä ovat ne taloudelliset kustannukset, jotka seuraavat näiden lasten tuhoamisesta. Tästä huolimatta pohjoismaiset hyvinvointiyhteiskunnat investoivat lastensuojeluun aina vain enemmän.

Sikäli esimerkkini on tainterilaisittain huono, että ei voida osoittaa, että lastensuojelulla olisi koskaan saavutettu inhimillistä tai taloudellista hyötyä. Näin voi toki olla yksittäisen lapsen kohdalla, mutta sitä on mahdoton todentaa luotettavasti. Rajahyöty lastensuojelussa on siis aina ollut negatiivinen.

Tämä on esimerkki siitä kuin totalitaristisessa järjestelmässä investoinnit voivat kohdentua hyvin sairaalla tavalla tuottaen lähes yksinomaan negatiivista rajahyötyä. Tällaisia investointeja julkiset vallat toki harrastavat muitakin kuin lastensuojelua. Sosialistisissa järjestelmissä sisäinen turvallisuus on tällainen investointikohde. Neuvostoliitossa lähes kaikki investoinnit pyörivät kahden aihealueen ympärillä: sisäinen ja ulkoinen turvallisuus. Pohjoismaisissa hyvinvointiyhteiskunnissa lastensuojelu nähdään osittain sisäisen turvallisuuden investointina. Tosiasiassa se heikentää sisäistä turvallisuutta.

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Lama yllättää jälleen


Teollisuuden suhdannenäkymät painuivat tuoreimmassa EK:n suhdannebarometrissa lähelle finanssikriisin alun vuoden 2008 synkimpiin näkymiin. Saldoluku sai arvon -32, kun vuoden 2008 syvin lukema teollisuudessa oli noin -40.

Nyt kulmakerroin alas on huomattavasti jyrkempi kuin finanssikriisin alussa. Teollisuuden saldoluku laski negatiiviseksi jo vuoden 2007 kesällä ja alamäkeä pohjalle kesti yli vuoden. Nyt teollisuuden saldoluku laski negatiiviseksi vasta kesällä 2012. Meno on huomattavasti jyrkemmin alas kuin vuonna 2008.

Näkymien äkillinen syvä huononeminen ei vielä tarkoita sitä, että ensi vuonna mennään BKT:ssa yhtä syvälle kuin vuonna 2009, mutta nykyiset talousennusteet vuodelle 2009 vaikuttavat nyt tolkuttomalta toiveajattelulta.

Esimerkiksi Palkansaajien Tutkimuslaitos PT arvioi keväällä ensi vuoden kasvuksi 2,6 %, ja vielä syksylläkin PT arvioi ensi vuoden kasvuksi 2 %. Vuoden 2009 ennustevirheet olivat luokkaa 8 prosenttiyksikköä. Jälleen kerran nähdään, että ennustelaitokset tulevat korjaamaan ennusteitaan erittäin hitaasti, ja ennustevirheet ovat valtavia. Vanha hyvä kansansananparsi ”Ei koske Suomea” täytynee ottaa jälleen käyttöön.

Rakentamisessa (saldoluku -48) ja palveluissa (saldoluku -19) on vielä matkaa finanssikriisin alun syvimpiin lukuihin, mutta nekin laskevat jyrkemmin tai yhtä jyrkästi kuin vuosina 2007-2008.