lauantai 7. kesäkuuta 2014

Olemmeko lamassa?

Ekonomistit löivät viisaat päänsä yhteen YLEn kyselyssä, ja tulivat siihen tulokseen, että Suomi ei ole lamassa. 18:sta kyselyyn vastanneesta ekonomistista 14 vastustaa näkemystä, että Suomi olisi ajautunut lamaan.

Autonomian aikana vuoden 1870 ja 1890-luvun alkuvuosien välillä koettiin ”pitkä lama”. Talouden kasvu hidastui tuolloin pariin prosenttiin ja BKT laski kolmena vuotena, vuosina 1877, 1878 ja 1881. Tämä on Suomen historian pisin lama ellei 2010-lamaa lasketa. Sehän ei kuulemma ole edes lama.

Nyt vuoden 2008 jälkeen BKT on laskenut kolmena vuotena 2009, 2012 ja 2013. Talouden kasvu 2010-luvulla on laskenut nollaan. Vuoden 2009 pudotus oli syvin koskaan vuoden aikana koettu. Parhaillaan elämme neljättä taantumavuotta. Ja jos joku luulee, että 1990-luvun lama oli jotain verrattuna 2000-luvun lamaan, katsokoon seuraavaa kuvaa.

Lamojen pituudet 1990-luvulla ja 2000-luvulla


Kyllä, edelleen pankkikriisi on tulematta. Se taas johtuu siitä, että korot ovat pitkään olleet poikkeuksellisen alhaisella tasolla. 1990-luvun lamassa korot nousivat pilviin. Työttömyydestä emme tiedä mitään, sillä meillä ei ole vertailukelpoisia lukuja. 1990-luvun laman aikaan jättityöttömyyden aktiiviseen hoitoon tarkoitettu työttömyyden piilotusjärjestelmä oli vielä rakentamatta. Nyt se on ollut toiminnassa jo 20-vuotta. Se näyttää pystyvän sulattamaan pois tilastoista lähes millaisen massatyöttömyyden tahansa.


Suomi elää keskellä lamaa, jollaista se ei ole koskaan ennen kohdannut. Erittäin suurella todennäköisyydellä tämä lama ei ole ohi vielä 2030-luvullakaan. Välissä toki koetaan erittäin heikon kasvun vuosia. Se ei tätä lamaa poista mihinkään. Näkymät tulevaisuuteen ovat huonommat kuin koskaan Suomen historian aikana autonomian ajoista lähtien. Tämä siksi, että näköpiirissä ei ole tietoa siitä millaiseen taloudelliseen toimintaan kestävä kasvu tulevaisuudessa voisi perustua, jotta yhteiskunta voisi ylläpitää keskeiset elintärkeät toimintansa. Talousviisaat keskustelevat sillä aikaa siitä, olemmeko lamassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti