Valtion tavoite 200 000 uutta yksityisrahoitteista työpaikkaa vaatisi julkisen sektorin alasajon

TEM:n juuri julkaistu raportti ”Suomen talouskasvun eväitä 2010-luvulla” ottaa tavoitteeksi synnyttää 200 000 uutta yksityisrahoitteista työpaikkaa. Kun huolto- ja kantosuhde heikkenee, tulisivat työpaikat enemmän kuin tarpeeseen. Vaan millä eväillä valtio aikoo nämä työpaikat luoda?

Lähtökohdat

Bruttokansantuotteen keskimääräinen kasvuvauhti vuosina 1950 – 2020

Kuva 1. Bkt:n kasvuvauhti 1950 – 2020

Suomen talouden bruttokansantuotteen keskikasvuvauhti romahti 1960-luvun viidestä prosentista 1980-luvulle tultaessa kolmeen prosenttiin. Sama ajanjakso oli pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan kiihkoisinta rakennusaikaa. Tuolloin julkista sektoria paisutettiin ja yksityisestä sektorista pyrittiin pääsemään mieluummin eroon kokonaan. Neuvostoliitto oli näennäisesti voimissaan vielä 1980-luvun lopussa, ja se oli nykytermein ilmaistuna maailman kilpailukykyisin valtio sekä sosiaalisesti että taloudellisesti. Sosialismin voittokululle ei ollut vaihtoehtoja.

1990-luku toi sosialismin romahduksen. Se toi julkaisun mukaan globaaleille markkinoille 2-3 miljardia uutta ihmistä (erittäin varovainen arvio vaikka osa sosialistisesta maailmasta oli vapautunut jo aiemmin). Seuraukset näkyvät kuvassa 1.

2010-luvulle tultaessa keskimääräinen vuosikasvu on laskenut ehkä noin yhteen prosenttiin. TEM uskoo toiveikkaasti, että ”Jos työn tuottavuus saataisiin 2010-luvulla edeltäneen vuosikymmenen tasolle ja 1,7 prosentin vuosivauhtiin, yltäisimme 1,3 prosentin talouskasvuun (tällä vuosikymmenellä). Se on selvästi pitkän aikavälin arvioita ja esimerkiksi eläkejärjestelmän olettamaa vähemmän.”

Kuva 2. Yksityisrahoitteiset työpaikat

Huippuvuonna 1990 yksityisrahoitteisen sektorin työllisten määrä oli 1,94 miljoonaa kun heitä vuonna 2011 oli 1,78 miljoonaa. Vastaavana aikana väkiluku on noussut noin 400 000:lla ja työikäisten määrä noin 200 000:lla. Yksityisrahoitteisen sektorin työllisten määrä siis hiipuu vaikka väestö kasvaa ja työikäisten määräkin kasvaa.

Ongelma on paljon syvempi kuin menneestä voi päätellä, sillä ”suurin ikääntymishaaste on lisäksi vasta edessä ja työikäisen (15–65-vuotiaiden) väestön määrä kääntyy laskuun”.

Mistä kasvun hiipuminen aiheutuu?

Jopa virkamiehen mieleen juolahtaa kysymys: Kuinka alati paisuvat lasten huostaanotto-, terveydenhuolto-, työttömyysjohdannaiset, paisuvasta passiiviväestöstä aiheutuvat sekä muut menot tulevaisuudessa rahoitetaan? Varsinkin kun näitä menoja ei kyetä rahoittamaan verotuloilla nytkään.

Mutta virkamiehen kuten monen muunkaan mieleen ei juolahda vielä paljon oleellisempi kysymys: Mistä jo 1950-luvulla alkanut taloudellinen taantuminen - siis talouskasvun hiipuminen - aiheutuu pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa? Sosiaalinen taantuminen on ollut monelta osin vielä jyrkempää (ei kaikilta osin) kuin taloudellinen taantuminen tuolla ajanjaksolla, mutta se ei ole tämän jutun aihe.

Jos tuo keskeisin kysymys kysyttäisiin, olisi vastaus saman tien selvä. Nimittäin kuten blogijutussani ”Liikalihavuus tappaa – myös kansakunnat” viime marraskuulta totesin perustuen EKP:n julkaisuun ”Julkisen kulutuksen kasvulla on merkittävä negatiivinen vaikutus reaaliseen taloudelliseen kasvuun”, eikä suuri julkinen sektori yhdistettynä korkeaan kasvuun ole mahdollinen. Suomi on elävä empiirinen esimerkki tästä.

Toki on myös muita tekijöitä, jotka ovat heikentäneet Suomen kasvua. Näitä muita tekijöitä raportissa mainittiinkin esimerkkinä sosialismin romahdus (sanaa sosialismi ei raportissa mainittu). Silti julkinen sektori on avain.

Mahdolliset toimet kasvun ja työpaikkojen lisäämiseksi yksityisrahoitteisille työmarkkinoille

Jos valtio oikeasti haluaa 200 000 uutta yksityisrahoitteista työpaikkaa, se ei tule onnistumaan siinä perinteisillä hokemilla kuten kasvuyrittäjyydellä, luovalla taloudella, Cleantechillä, kaivostoiminnalla ja muulla muutaman vuoden välein vaihtuvilla iskurisanoilla vaan valtion on ajettava itsensä alas. 200 000 yksityisrahoitteisen työpaikan luomiseen tarvitaan vahvaa kasvua, ja muuta keinoa vahvan kasvun aikaansaamiseksi ei ole.

Teoriassa valtiolla on neljä vaihtoehtoa. Valtio voi kiristää verotusta ja paisuttaa julkisia menoja. Valtio voi kiristää verotusta ja vähentää julkista kulutusta. Valtio voi keventää verotusta ja paisuttaa julkisia menoja. Valtio voi keventää verotusta ja vähentää julkista kulutusta.

Käytännössä valtio on valinnut ensimmäisen vaihtoehdon, missä verotusta kiristetään ja julkisia menoja paisutetaan. Teoriassa hallitus on kyllä pyrkinyt vähentämään menoja, mutta siinä on epäonnistuttu ja tullaan myös jatkossa epäonnistumaan. Raportti toteaakin: ”Paine julkisesti rahoitettujen työpaikkojen lisäämiseen kasvaa”. Tämä tie on luonnollisesti pitkällä aikavälillä tuhoisin.

Ainoa vaihtoehto, jossa nuo 200 000 uutta yksityisrahoitteista työpaikkaa on tulevaisuudessa mahdollinen, on verotuksen keventäminen ja julkisen sektorin menojen raju leikkaaminen. Tämä ei ole riskitön tie, ja johtaa joka tapauksessa välittömään lamaan. Myös yhteiskunnalliset levottomuudet ovat todennäköisiä. Siitä huolimatta tämä on pitkällä aikavälillä paras vaihtoehto. Realistinen se ei tietystikään ole.

Nykyisillä valinnoilla ja nykyisen kehityksen jatkuessa me koemme suurella varmuudella samankaltaisen romahduksen kuin Neuvostoliitto 1990-luvun alussa. Romahdus ja sen seuraukset ovat luonnollisesti täysin hallitsemattomia. Julkinen sektori ajetaan alas nykymenolla ”yhdessä yössä”.

Vaihtoehto tälle on pyrkiä ajamaan julkinen sektori alas hallitusti, ja antaa taloudelle ja ihmisille aikaa sopeutua siihen. Hallitun siirtymän ja kasvun eväät ovat tällöin huimasti paremmat . Ne 200 000 uutta yksityisrahoitteista työpaikkaakin saavutetaan aikanaan. Sitä vain ei voi ennustaa millä aikavälillä, ja mitä on tapahtunut siinä välissä.

Perinteikkäästi raportti jättää käteen vain käskyn yksityissektorille kasvaa. Valtio käski 2000-luvun alussa biotalouden uudeksi kasvumoottoriksi. Biotaloutta ei tullut. Sitten manattiin nanotaloutta, Cleantechia, luovaa taloutta, kasvuyrittäjyyttä, kaivostoimintaa ja ties mitä. Mitään niistä ei tule. Ei varsinkaan käskemällä. Muita eväitä raportti ei sitten konkreettisesti tarjoakaan. Eväät alkavat olla lopussa.