Hallitus uudisti autoverotuksen jälleen huhtikuun alusta 2012. Uudistus tarkoittaa lähes aina sosiaalidemokratiassa veronkorotusta. Veronkorotuksen tavoitteena oli kasvattaa valtion verotuloja, mutta myös kannustaa autoilijoita ostamaan päästöiltään pieniä autoja.
Sosiaalidemokraattinen talous ei vuosikymmenien harjoittelun jälkeenkään tunne talouden dynamiikkaa. Kun veroja korotetaan, uskotaan edelleen verotulojen nousevan suoraviivaisesti laskennallisen korotuksen verran kulutuksen pysyessä muuttumattomana. Näin hallitus uskoi autoverotuksen kiristämisen kohdallakin.
Toisin kävi. Veronkiristyksen jälkeen valtion verotulot voivat tosiasiassa kasvaa, pysyä entisellään tai laskea. Tällä kertaa autoverotuksen kiristyksen seurauksena verotulot laskevat merkittävästi. Veronkiristys rokottaa valtion verotuloja arviolta 200 miljoonaa euroa tänä vuonna. Tämä siitä huolimatta, että keskimääräinen autovero nousi huhtikuussa noin 6 000 eurosta 6 700 euroon uudessa henkilöautossa. Valtio kerää vuosittain verotuloja tieliikenteestä 7 miljardia euroa ja käyttää tienpitoon 0,8 miljardia euroa. Suomessa on EU:n vanhimmat, saastuttavimmat ja kehnoimmat autot autojen keski-iän ollessa jo 12 vuotta.
Tilanne ei ole pohjoismaisissa vanhoillis-sosiaalidemokratioissa mitenkään uusi. Hallitukset ovat jo vuosikymmeniä hakanneet kaikessa hiljaisuudessa jatkuvien veronkiristysten ja siitä seuraavien verotulojen laskun kanssa päätä seinään. Valtioiden näyttää olevan mahdotonta ylläpitää yli 50 % veroastetta, vaikka ideologinen paine julkisen sektorin paisuttamiseksi siihen olisi miten kova tahansa. Korkein veroaste on Tanskassa 49 %.
Tilannne on pohjoismaissa se, että valtiontalouden tasapainottamiseksi veronkiristysten tie on pitkälti kuljettu loppuun jo vuosikymmeniä sitten. Veronkiristysten haitat ovat suurempia kuin hyödyt. Silti tuskin missään muualla on sellaista poliittista valmiutta ja tahtoa tahkota päätä seinään edelleen veronkiristysten merkeissä. Ensi vuoden budjetti painottaa Suomessa vahvasti veronkiristyksiä jättäen julkisen sektorin menot lähes koskemattomaksi. Ottaen huomioon pohjoismaisten kotitalouksien velkaantuminen, näiden maiden tulevaisuus näyttää huomattavasti synkemmältä kuin esimerkiksi PIIGS-maiden mukaan lukien jopa Kreikka.
Hallitukset pohjoismaissa mutta myös muualla ovatkin kääntyneetkin nyt arvonlisäveron kimppuun. Se on niitä harvoja tai pohjoismaissa ainoa vero, jonka verotuloja lisäävään voimaan voi enää luottaa. Jokaisen on syötävä. Tätä veroa ei voi kukaan välttää, ja se koskee kaikkea ja kaikkia.
Silti päätä hakataan seinään edelleen. Työttömien ja eläkeläisten reaalitulot kasvavat vuosina 2012-2013 parhaimmillaan jopa yli 4 % vauhtia, kun taas työtä tekevän kansan reaalitulot kutistuvat jopa lähes 2 % vauhtia pahimmillaan.
1990-luvulla oli pakko ottaa sosiaalidemokratioissa järki ainakin osittain käteen vuosikymmeniä jatkuneen passiiviväestön paisumisen vuoksi, ja aloittaa työn verotuksen kohtuullistaminen. Nyt tästä on luovuttu ja palattu perinnelinjalle. Passiiviväestön määrän kasvu on kiihtynyt dramaattiseksi. Se ei sosiaalidemokratiassa ketään näytä huolettavan. Passiiviväestön määrällä ei ole mitään yhteyttä virallisen työttömyystilaston kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti