torstai 10. toukokuuta 2012

Helsinki, harmaa tilinpito ja piiloverotus

Helsinkikonsernin tulot eli liikevaihto oli 6,1 miljardia euroa viime vuonna. Tämä tekee 10234 € per helsinkiläinen. Näistä tuloista julkisen talousraportoinnin piirissä on 4,9 miljardia euroa. Näin ollen Helsingin julkisesta sektorista noin 20 % on harmaata aluetta, jonka vastuita ei lasketa julkiseen tilinpitoon.

Tämän harmaan alueen sanotaan muodostuvan yli sadasta tytäryhtiöstä ja osa näistä toimii markkinaehtoisesti. Nämä markkinaehtoisesti toimivat yhtiöt tekevät tappiota.

Ehdotan seuraavaa. Siirretään valtion- ja kuntataloudessa kaikki velkaiset ja tappiolliset liikelaitokset tytäryhtiöiksi, joita ei lasketa julkiseen tilinpitoon. Jätetään julkisen tilipidon piiriin ainoastaan vähävelkaiset ja hyvin tuottavat liikelaitokset. Näin saamme julkisen sektorin luvut kuntoon ja uhkaavan julkisen talouden rapautumisen estettyä. Ehdotukseni on toki turha, koska näinhän toimitaan ja on toimittu jo ties kuinka pitkään. Se toimii kunnes ei enää toimi.

Helsinkikonsernin tulot tulevat osin veroluontoisista maksuista. Energiatoiminnasta kaupunki pystyi viime vuonnakin tulouttamaan rahaa 200 miljoonaa euroa kaupungin kassaan. Tätä piiloverotusta kiristetään vuosi toisensa perään. Koska piiloverotus kasvaa selvästi inflaatiota vauhdikkaammin, pitkällä tähtäimellä verotus muuttuu piiloverotukseksi ja välttämättömät hyödykkeet kuten energia ja vesi saavuttamattomiksi hyödykkeiksi (siis jos entinen meno jatkuu riittävän pitkään).

Olisi kiva, jos yrityksetkin voisivat näyttää vain haluamansa liiketoimintaosan verottajalle. Näin verot voisi välttää kokonaan. Miksi vain julkisella sektorilla on tällainen etuoikeus?

1 kommentti:

  1. Kysymykseen on yksinkertainen vastaus: Koska koneisto haluaa piilottaa todelliset menonsa kansalaisilta ja se on mahdollista koska ne jotka tuhlaavat päättävät asioista. Valitettavasti ihmisiä ei ainakaan suomessa kiinnosta mitä muualla puuhaillaan kunhan omat tuet tippuvat tilille.

    VastaaPoista