Nälänhätää Länsi-Euroopassa

Vitsikäs otsikko? Luonnollisestikaan otsikko ei pidä paikkaansa. Mutta uskon vakaasti, että otsikko tulee pitämään paikkansa seuraavien 10 – 20 vuoden kuluessa. Vaikka tuo ei aivan kirjaimellisesti tulisikaan toteutumaan annetussa ajassa, tuskin otsikko enää 10 vuoden kuluttua naurattaa ketään. Yritän selvittää tässä tarinassa, miksi uskon näin.


Sokeri- ja munavuorista sokeri- ja munapulaan

Viime kesänä kirjoiteltiin sokerin hinnan noususta ja sokeripulasta EU:ssa. Sitten loppui voi kaupoista. Nyt kananmunien hinta nousee pulan vuoksi. Sokerissa EU ei ole enää omavarainen. Sokerin tuotannon jyrkän alamäen aiheutti EU:n sokerin markkinajärjestelmän uudistaminen vuonna 2006. Tässä yhteydessä sokerikiintiöt ajettiin alas. Vuoteen 2010 mennessä Suomen sokerijuurikkaan sato puolittui verrattuna ennen uudistusta edeltäneisiin vuosiin. Samalla omavaraisuus tipahti lähes 100 prosentista 50 prosenttiin.

Nyt uutinen kertoo keski-eurooppalaisesta munarallista. Euroopassa on tällä hetkellä jatkuva miljardin munan vaje. EU uudisti vuoden alusta häkkikanaloita rajoittavat säännökset. Munapula paheni heti, koska pienet kanalat joutuvat lopettamaan. Joka 1980-luvun muistaa, muistanee myös silloiset munavuoret. Kauas on tultu tästä.


Laajarintamainen ruuantuotannon alasajo

Jos kyseessä olisi pelkästään munat, voi ja sokeri, ei normaaliolosuhteissa tällä ole merkitystä. Sokerista on maailmanlaajuinen ylituotanto. Varsinkin sokeriruokoa kasvatetaan massiivisesti yli ihmisten ruokatarpeen, koska sitä käytetään etanolin valmistuksessa. Sitä mitä meillä ei EU:ssa viljellä voidaan tietysti ostaa ulkopuolelta ainakin niin kauan kuin euro on käypä valuutta.

Ongelma on kuitenkin paljon laajempi kuin munat ja sokeri. Vuonna 2009 Kreikka ei pystynyt täyteen omavaraisuuteen yhdessäkään tässä tilastoidussa maataloustuotteessa, jotka ovat maito, kerma, juusto ja liha. Ruotsi pystyi omavaraisuuteen vain voissa ja naudanlihassa omavaraisuusaste oli vain 67 % (laskenut sittemmin 50 prosenttiin ja voipulasta päätelleen voissakaan ei olla enää omavaraisia). Muita heikon ruoantuotannon omavaraisuusasteen maita olivat Italia, Portugali ja Iso-Britannia. Nämä maat ovat haavoittuvimpia kriisioloissa. Suomen tilanne oli vielä vuonna 2009 verrattain hyvä Suomen yltäessä lähes kaikissa noissa tuotteissa omavaraisuuteen.

Department for Environment, Food and Rural Affairs (DEFRA) sanoo että Britannia on omavarainen kaikessa ruuassa 60 prosenttisesti, ja 74 % omavarainen niissä ruoissa, joita voi tuottaa Britanniassa. Viimeksi Britannia oli omavarainen ruuan tuotannossa 1800 luvun ensipuoliskolla.

Kreikan, kansankodin, Italian, Portugalin ja Iso-Britannian väestöt tulevat näkemään nälkää ensimmäisinä Euroopassa sitten toisen maailmansodan.

Länsi-Eurooppa elää kriisiolosuhteissa

Niin. Toki normaaleissa eli sellaisissa olosuhteissa, joita länsimaat ovat kokeneet suurimman osan toisen maailmansodan jälkeisestä ajasta, kauppaa käydään vaihdettavilla valuutoilla myös elintarvikkeista.

Jotta näkisimme mistä tulemme ja mihin olemme matkalla, meidän täytyy palata vuoteen 1885. Tuolloin Yhdistynyt kuningaskunta, Ranska, Portugali, Espanja, Italia, Saksa ja Belgia jakoivat keskenään Afrikan Berliinin konferenssissa. Euroopan siirtomaavallat eivät omistaneet vain Afrikan vaan myös pitkälti Aasian, Etelä-Amerikan ja Australian. Toisin sanoen, Eurooppa omisti muun maailman ja hallitsi sitä mielensä mukaan.

Sen jälkeen onkin ollut sitten lähes yhtäjaksoista alamäkeä. Ensimmäinen maailmansota, natsivallan nousu ja tuho, toinen maailmansota, sosialismin nousu ja tuho. Länsi-Eurooppa vastusti tätä trendiä hetken toisen maailmansodan jälkeen, mikä kausi oli näille kasvun aikaa, mutta Itä-Eurooppa koki neuvostososialismin alla sanoinkuvaamattoman alasajon ja taantumisen.

Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen oli hetken tyyntä. Tämä tyyneys johtui vain siitä, että Länsi-Euroopan selkärangan eli teollisuuden mureneminen pystyttiin peittämään velkaantumalla ennen näkemättömän nopeasti ja paljon. Nyt hitaimmillekin alkaa olla selvää ettei tämä meno voi jatkua loputtomasti.

EKP on toteuttanut kriisitoimia sitten Lehman Brothersin konkurssin. Viimeisin kriisitoimi oli tähänastisista suurin – 1000 miljardin setelirahoitus pankkien ja valtioiden tukemiseksi. Euroopalla on takanaan yli sadan vuoden taantumisen megatrendi. Tämä megatrendi ei ole taittumassa vaan taantuminen selvästikin kiihtyy.

Tässä tullaan siihen rahaan. Ruokaa siis saa rahalla, mutta vain niin kauan kuin tuolla rahalla on jokin arvo. Rahalapuilla tai rahabiteillä on arvoa vain jos me kollektiivisesti uskomme, että sillä on arvoa. Eikä se riitä, että me eurooppalaiset uskomme euroon. Myös amerikkalaisten, kiinalaisten, japanilaisten ja muiden on uskottava siihen. Jos tämä kollektiivinen usko horjuu, seuraa kiihtyvää inflaatiota. Kiihtyvä inflaatio voi hetkessä muuttua joissakin olosuhteissa hyperinflaatioksi. Hyperinflaatiota viime aikoina on koettu Zimbabwessa. Euroopassa Itävalta-Unkari käynnisti hyperinflaation ensimmäinen maailmansodan jälkeen.

Inflaatio ei ole hävinnyt maailmasta, ei edes sen pahin muoto hyperinflaatio. Länsi-Eurooppa voi olla lähempänä hyperinflaatiota kuin moni uskoo. Jos tai kun Kreikka pakotetaan luopumaan eurosta, mikä on uudelleen käyttöön otetun drakman arvo tuolloin? Islannin kriisissä kruunun arvo laski murto-osaan muutamissa tunneissa. Range Roverit menivät lunastukseen. Jos kreikkalaisille munakilo maksaa nyt euron, ensi vuonna 3 euroa kilo ja tästä viikon päästä 100 euroa kilo. Montako kiloa pannaan? Omasta takaahan heillä ei kananmunia ole.

Länsi-Eurooppa voi olla lähempänä hyperinflaatiota kuin moni uskoo.