sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Espanjan, Japanin ja Suomen pörssit suoriutuvat heikosti

Noin vuosi sitten Euroopan velkakriisi puhkesi jälleen akuuttiin vaiheeseen. Maailman pörssit reagoivat kaikki. Mutta eivät lainkaan yhtäläisesti. S&P 500 ryppy alas jäi suhteellisen vähäiseksi ja indeksi on toipunut tästä täysin. S&P on nyt korkeimmilla tasoillaan sitten finanssikriisin puhkeamisen.


Neljä ryhmää

Näyttää siltä, että vuodessa eri pörssien indeksit ovat jakautuneet neljään ryhmään suoriutumisen mukaan. Ensimmäisessä ryhmässä ovat toipujat. Näitä ovat mm. S&P 500 ja Ruotsin pörssi-indeksi.

$SEDOW = Dow Jones Sweden Stock Index, $FIDOW = Dow Jones Finland Stock Index, $SPX = S&P 500 Large Cap Index


Toiseen ryhmään kuuluu pörssit jotka ovat jonkin verran toipuneet, mutta eivät täysin. Tähän ryhmään kuuluvat mm. Saksa ja Venäjä.

$DEDOW = Dow Jones Germany Stock Index, $FIDOW = Dow Jones Finland Stock Index, $SPX = S&P 500 Large Cap Index

Kolmanteen ryhmään kuuluvat esimerkiksi Suomen OMXH, Japani ja Espanja. Näiden pörssien toipuminen on ollut heikkoa tai ne eivät ole toipuneet lainkaan.

$ESDOW = Dow Jones Spain Stock Index, $FIDOW = Dow Jones Finland Stock Index, $SPX = S&P 500 Large Cap Index

$JPDOW = Dow Jones Japan Stock Index (EOD), $FIDOW = Dow Jones Finland Stock Index, $SPX = S&P 500 Large Cap Index

Aivan omassa yksinäisessä ryhmässään on Kreikan pörssi. Pörssi on ollut yhtäjaksoisessa alamäessä jo kaksi vuotta eli siitä lähtien kun Euroopan finanssikriisi puhkesi ensimmäiseen akuuttiin vaiheeseen sitten subprime-kriisin 2009. Tässä ryhmässä ei taida Kreikalla olla paljon seuralaisia.

Se että Japanin ja Espanjan pörssit eivät ole toipuneet, ei yllätä. Espanjassa finanssikriisi on ollut päällä koko ajan ja Japanin lamautti pahasti Tsunamionnettomuus. Mutta miksi Suomen pörssi kuuluu tähän ryhmään? Ja erityisesti miksi Ruotsin pörssin ja Suomen pörssin suoriutuminen on ollut viimeisen vuoden aikana niin erilaista? Tämä on minusta aika yllättävää. Muodostuuhan OMXH:n yrityskanta pääosin kansainvälisesti menestyvistä suuryrityksistä.

Joltakin osin tilannetta saattaa selittää seuraava kuva.

NOK = Nokia Corp.

Muilta osin en osaa asiaa selittää. Uskon kuitenkin, että tämä OMXH:n heikkous saattaa jatkua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti