perjantai 27. tammikuuta 2012

Suunta hukassa - Baltic Dry Index syöksyy





       
 

 

 

 

 

 

 


Kuva 1. Baltic Dry Index 26.1.2012, BDI syösyy jyrkästi.

Kuva 2. Teräsindeksi CRUspi laskee myös.

Baltic Dry Index on indeksi, joka sisältää raaka-aineiden merirahtiliikenteen hintoja. BDI lähenteli vuoden 2008 suhdannehuipulla arvoa 12000. Vuoden 2008 joulukuussa finanssikriisin tiimellyksessä BDI kävi arvossa 663. Finanssikriisin jälkeisessä velka-elvytykessä BDI ei koskaan noussut entisiin korkeuksiinsa. Ja nyt siis ollaan jälleen lähellä tuota pohjalukemaa.

BDI:n heikkoa kehitystä on selitelty rahtikapasiteetin lisäyksellä ja sillä, että rahti on liikkunut pienempien luokkien kuten Panamax, Handimax ja Supramax -luokkien aluksilla, jotka mahtuvat Panaman kanavaan. Tämän siirtymän sanotaan aiheutuvan Kiinan rautamalmin kysynnän siirtymisestä Intiaan, joka käyttää pienempiä aluksia.

Kuitenkin velkaelvytyksen aikaisessa maailmankaupan nousussa BDI on heilunut suhteellisen laajalla skaalalla käyden vuoden 2009 lopulla jo yli 4000 pisteen arvossa. Nyt nähtävää syöksyä ei selitetä näillä selityksillä. Takana on eittämättä maailmankaupan hyytyminen. Eurostatin mukaan euroalueen talous kasvoi heinä-syyskuussa 0,1 prosenttia edellisneljänneksestä, ja ennusteet tälle vuodelle synkkenevät. IMF sanoo, että Euroopan talouskriisi saattaa tuupata maailmantalouden taantumaan. IMF:n maailmantalouden kasvuennuste tälle vuodelle on nyt 3,25 %. Kiinan asuntokuplan puhkeamista on ennusteltu jo vuosia. Vaikka se ei edelleenkään olisi puhkeamassa, vauhti saattaa olla hyytymässä.

Maailman teräsindeksi on myös laskussa, kuten kuva 2 esittää. Paitsi euroalueen taantuma, Kiinan rakennussektorin kasvun hiipuminen tai jopa taantuma voi olla tämän takana. Baltic Dry Index on jälleen yksi indikaattori, joka vahvistaa maailmantalouden suunnan kääntymistä kohti taantumaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti